Opiskelijabarometri
Seinäjoen ammattikorkeakoulun koulutuksen yksi laatumittari on opiskelijabarometri, joka on toteutettu päiväopiskelijoille jo 11 kertaa, alkaen vuodesta 2000, ja monimuoto-opiskelijoillekin jo yli 10 vuoden ajan yhteensä seitsemän kertaa. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittajat ovat osallistuneet kyselyyn kaksi kertaa.
Opiskelijabarometritutkimuksen tavoitteena on arvioida koulutuksen laatua opiskelu- ja ohjauskäytäntöjen edelleen kehittämiseksi. Tutkimuksessa selvitetään opiskelijoiden arvioita muun muassa opiskelusta, opintojen ohjauksesta, opiskelujärjestelyistä, kansainvälisyydestä ja työelämäyhteyksistä sekä ammattikorkeakoulun tukipalveluista. Yhtenä selvitettävänä asiana on tutkia opiskelijoiden näkemyksiä yrittäjyysvalmiuksiensa kehittymisestä opintojen aikana. Vallitsevan tilanteen kuvaamisen lisäksi tutkimuksessa halutaan nostaa esille myös ajassa tapahtuvia muutoksia ja niiden suuntaa.
Kun verrataan kahden viimeisimmän opiskelijabarometrin tuloksia koettujen yrittäjyysvalmiuksien osalta, huomataan, että opiskelijoiden kokemat yrittäjyysvalmiudet olivat pysyneet päiväopiskelijoilla ennallaan, kun taas monimuoto-opiskelijoilla ne olivat laskeneet. Ylempää AMK-tutkintoa suorittavilla yrittäjyysvalmiudet olivat parantuneet kahden viimeisimmän opiskelijabarometrin perusteella.
Viimeisin opiskelijabarometri on julkaistu vuonna 2017 ja sen pysyvä osoite on http://urn.fi/URN:ISBN:978-952- 7109-64-9
Kysy lisää
Opetuksen kehittämispäällikkö
sähköposti
Tuija.Vasikkaniemi(a)seamk.fi
puhelin