Ideasta innovaatioksi
Usein uusien ideoiden kehittäjillä on jo monien vuosien kokemus kyseiseltä alalta. Tämä kokemus voi kehittyä vaikka omien harrastusten kautta. Silti hyvä idea voi syntyä myös ensikertalaiselta tai esimerkiksi satunnaisen ongelman ratkaisuna.
Idean kehittäminen liiketoiminnaksi vaatii kuitenkin syvällistä osaamista kyseiseltä alalta. Täytyy muistaa, että varsinainen raaka työ alkaakin yleensä vasta siinä vaiheessa, kun ideaa lähdetään jalostamaan eteenpäin. Usein kehitystyössä tarvitaan monen eri alan asiantuntijoiden osaamista ja apua. Siksi idea täytyy myös pystyä esittämään muille vakuuttavasti.
Ideasta kannattaa muutenkin keskustella esimerkiksi ystävien, sukulaisten ja mahdollisten asiakkaiden kanssa. Näin saadaan välitöntä palautetta ja nähdään paremmin idean hyödyt sekä mahdollisuudet menestyä kaupallisesti. Uutta ideaa kannattaa myös kokeilla.
Jos kaipaat apua oman ideasi jatkokehittämiseen, voit ottaa yhteyttä SeAMKin asiantuntijoihin.
Kysy lisää
Tutkimuspäällikkö
sähköposti
Seliina.Paallysaho(a)seamk.fi
puhelin